Tästä se kaikki alkoi
Yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Gunvor Ekholm kertoo yhdistyksen alkuvuosista Pellingeboken 2:ssa seuraavasti:
Kesällä 1936 virisi keskustelu yhdistyksen perustamisesta, jonka tarkoituksena oli toimia yhdyssiteenä pääkaupunkiseudulle työn perässä muuttaneiden pellinkiläisten sekä kesäasukkaiden välillä. Myöhemmin syksyllä herrat Heinrich Schlücking, Gustaf Gustafsson ja Walter Sundbäck rouvineen sekä Oskar
Ferlmann järjestivät ideointikokouksen. Kokouskutsu julkaistiin Hufvudstasdsbladetissa ja ohjelmassa oli itse kokouksen lisäksi mm. operettilaulajatar Birgit Hästeskon lauluesitys yhdessä miehensä Ole Edgrenin kanssa sekä G Hussin luento majakoiden valaistuksesta.
Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 31. tammikuuta 1937 ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Heinrich Schlücking. Jo vuonna 1939 järjestettiin yhdistyksen ensimmäinen retki ja kohteena oli Edisudden. Kesäisin pidettiin moottorivenekilpailuja, joissa mittaa toisistaan ottivat veneet, joissa oli 3,5-hevosvoimaiset Penta-moottorit. Yhdistys järjesti erittäin pidettyjä retkiä ja kilpailuja säännöllisesti aina 1970-luvulle asti.
Yhdistyksen tarkoitus
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä Pellingin saaristoyhteisöstä kiinnostuneiden ihmisten välillä. Paikallisen kulttuurin vaaliminen ja kehittäminen alati muuttuvassa yhteiskunnassa ovat myös toiminnan perusajatuksia. Tove Janssonin yhdistykselle lahjoittaman mökin ylläpitäminen ja hallinnointi kuuluvat olennaisena osana yhdistyksen toimintaan. Hörbergsgårdenin museoalueella yhdistys säilyttää tuleville sukupolville arvokasta tietoa siitä, miten Pellingissä elettiin ja toimittiin ennen. Museon kokoelma kattaa yli luetteloitua 600 esinettä eri vuosikymmeniltä.
Yhdistys on julkaissut viisi laajaa Pellinki-aiheista kirjaa ruotsin kielellä. Ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 1977 ja viides vuonna 2007. Kirjoissa käsitellään kattavasti elämää Pellingissä: arkiset askareet ja ihmisten elinkeinot, luonto, henkilökuvaukset, paikalliset tavat, asumukset ja alueet jne.
Jotta Pellingin tapainen elävä saaristoyhteisö pysyy yhteiskunnan kehittyessä elinvoimaisena ja aktiivisena, on tärkeää luoda katse myös tulevaisuuteen. Yhdistys pyrkii omalta osaltaan luomaan parhaimmat edellytykset sille, että ympärivuotiset asukkaat ja yrittäjät myös tulevaisuudessa voivat olla ylpeitä pellinkiläisyydestään ja pystyvät lapsineen asumaan ja harjoittamaan elinkeinoaan tässä ainutlaatuisessa, itäuusmaalaisessa saaristoyhteisössä.
Paljon aktiviteetteja
Yhdistyksellä on pitkät perinteet ja osallistuva jäsenkunta. Meillä on ilo tehdä asioista yhdessä ja ylläpidämme talkoohenkeä. Aktiiviseen, lähinnä kesäaikaiseen toimintaamme kuuluvat mm. seuraavat osa-alueet:
- torikoju Pellingin kesätorilla, jossa yhdistyksen tuotteita (viirejä, kirjoja, karttoja ja kortteja ym.) myytävänä
- tapahtuminen koordinointi ja markkinointi yhdessä muiden paikallisten yhdistysten ja yrittäjien kanssa
- juhannuspäivän juhla Hörbergsgården-museoalueella
- lastenjuhla heinäkuussa museoalueella
- kirkkokahvit, näyttelyt ym. tilaisuudet museossa
- Klovharunin ylläpito ja hallinnointi
- jokakesäinen vierailuviikko sekä opastetut retket Klovharunilla
- talkoot ja muut kunnostustyöt Klovharunilla ja museolla
- ruotsinkielinen jäsenlehti Pellinge Nytt